Ylös

Mestarikävelijä Salonen vaihtoi hiihtoon

Reima Salonen, kävelyn Euroopan mestari, on löytänyt hiihdosta uuden intohimon. Hän osallistui viime talvena ensimmäisen kerran Marcialongan massahiihtoon, ja uusi laji vei miehen mennessään.

Urheilu-uransa jälkeen Salonen ei liiemmälti treenannut. Miehen kummassakin polvessa on proteesit, mikä ohjaa lajivalintoja. Viimeisen viiden talven aikana hän on hiihtänyt pari-kolmesataa kilometriä.

Viime talvi muutti tilanteen.

—Lähdin Marcialongaan hiihtämään. Takana oli parisataa kilometriä hiihtoa. Se oli raskas reissu. Silloin ajattelin, että tänne tulen uudestaan mutta harjoitelleena. Rupesin harjoittelemaan kevätjäillä, ja elokuussa hankin rullasukset, Salonen sanoo.

Tälle talvelle Salonen on hiihtänyt jo 1500 kilometriä, suuren osan Turussa, Raisiossa sekä Paimion ja Uudenkaupungin hiihtoputkissa. Rullasuksia mies on vienyt treenileirille Espanjaankin.


Juhlimaan ennen työsesonkia

Pogostan Hiihdosta Salonen hakee juhlan tuntua.

—Ajattelin, että kun käyn siellä nyt hiihtämässä, kun ihmiset ovat niin paljon sitä kehuneet. Samalla näkisi kerran luntakin. Tämä on sellainen kauden huipentuma, ennen kuin aloitan neljän kuukauden työsesongin melkein yötä-päivää merellä, kalastajana työskentelevä Salonen sanoo.

—Se on sellainen juhlapäivä, kun pääsee paremmille lumille ja pitkille laduille. Nautinto on moninkertainen.
 

Proteesit eivät haittaa   

Salosesta huokuu innostuminen liikuntaan. Vaikka miehellä on kummassakin polvessa proteesit.

–Hiihto ollut tosi hyvää polville. Olen päässyt aktiiviseen liikunnalliseen elämään, vaikka minulla onkin omat rajoitteet. Olen pyrkinyt puhumaan muillekin, kuinka mukavaa liikkuminen on ja kuinka hyvin vaivoista huolimatta pystyy liikkumaan. Lajeja pitää valita omien mahdollisuuksien mukaan.

Salonen kehuu hiihtoa lajiksi, joka sopii hyvin monille ja on turvallinen.

—Ja monipuolinen. Jos on lunta, hiihto on kaiken lisäksi tosi hauskaa. Se on vienyt minut mennessään, Salonen sanoo.

—Olen saanut hiihdon kautta sellaisia elämänkokemuksia, joita en ollut ajatellutkaan saavani liikunnan saralta.

Massatapahtumat eivät lähtökohtaisesti ole häntä houkutelleet. Mutta…

—Loppujen lopuksi niissähän on ollut ihan hauskaa.  


KUVA: Reima Salonen Finlandia-hiihdon maalissa 2017

 

JUHLA-POGOSTA 40 VUOTTA 18.-19.3.2017: HIIHTOMATKAT 4-58 KM

  • Ilomantsissa, Pohjois-Karjalassa, vuodesta 1977 lähtien: takana jo yli 4 miljoonaa kilometriä ja lähes 70 000 osallistujaa
  • Osa itsenäisen Suomen 100 -vuotisjuhlaa teemalla ”Yhdessä”
  • Lauantaina (p) 30 km, 51 km sekä retki 30 km
  • Sunnuntaina (v) 30 km, 58 km sekä retki 30 km
  • Vuoden 2017 uutuuksia ovat
    • Viestihiihto 30 km retkisarjassa (2-3 hlöä, ei ajanottoa, ei sarjoja, sopii esimerkiksi perheille tai työporukoille, hiihtomatkat 4-15 km)
    • 30 km palkintosarjat
    • Geokätköt reitin varrella.
    • Sata nuorta suksille -kutsukampanja

Tapahtuman esittely: http://pogostanhiihto.fi/esittely